Okap-IT:n idea on syntynyt halusta tarjota asiakaslähtöisiä palveluratkaisuja. Yrityksessä yrittäjinä toimivat Hannu ja Sanna Henriksson, jotka ovat yhdistäneet osaamisensa: Hannun myyntikokemuksen ja verkostot, Sannan taidot asiakaspalvelussa ja projektinhallinnassa. Molemmilla on into tuottaa asiakkaille parasta palvelua, josta on pitkä ja vankka kokemus.
Saatat ihmetellä, miksi olemme valinneet yrityksemme keulakuvaksi Keski-Afrikassa elävän uhanalaisen eläimen. Okapi on eläin, jolla on kirahvin pää, hevosen vartalo, seepran raidat ja sininen pitkä kieli. Eläin kuvaa hyvin monipuolisuuttamme ja siksi se sopii täydellisesti yrityksemme keulakuvaksi. Okapi on lisäksi kirahvin ainoa sukulainen ja yrityksemme nimen taustan voit lukea Hannun tarinasta.
Hannun tarina
Löysin tieni myyntialalle vuonna 1998. Ensimmäisestä kauppaan johtaneesta myyntipuhelusta lähtien, koin löytäneeni kutsumukseni. Vuonna 2000 serkkuni perusti yrityksen nimeltä Kirahvi-domainit Oy ja minulle tarjoutui tilaisuus lähteä kehittämään sitä.
Tein työtäni kunnianhimoisesti ja yrittäjämäisesti, kasvattaen yrityksen koon ensimmäisen viiden vuoden aikana yli 2500 asiakkaaseen. Ehdin palvella Kirahvi-domainit Oy:ssä 15 vuotta ennen kuin yritys myytiin.
Kirahvi oli muodostunut minulle vuosien aikana todella tärkeäksi ja työni jäi siellä kesken, joten päätin perustaa oman yrityksen. En luonnollisesti voinut jatkaa samalla nimellä, niinpä minun piti ideoida uusi nimi. Okapi on kirahvin ainoa elossa oleva sukulainen. Siksi se sopii täydellisesti yrityksemme nimeksi. Nyt voin jatkaa omassa yrityksessämme meille tärkeää missiota eli toimia mahdollisimman asiakaslähtöisesti ja tarjota asiakkaillemme kokonaisvaltaisia palveluratkaisuja.
Sannan tarina
Olen ammatiltani muotoilija. Pisimmän työurani, yli 10 vuotta, olen tehnyt kaupallisella alalla, jolloin suoritin myös myynnin ammattitutkinnon. Työvuodet kuljettivat minua aina erikoisliikkeistä puhelimessa tehtävään liittymä- ja vakuutusmyyntiin. Viimeisimmät 3 vuotta olen työskennellyt verkkosivuprojektien parissa.
Henkilökohtainen asiakaspalvelu on vahvuuteni. Koulutustehtävät ovat myös lähellä sydäntäni. Olen luova ja innovatiivinen persoona ja nautin esimerkiksi logojen suunnittelusta. Ensimmäisen logoni suunnittelin 15-vuotiaana omassa koulussani järjestetyssä kilpailussa jonka voitin ja toteutukseni päätyi koulun logoksi. Myös yrityksemme logo on suunnittelemani.
Seurasin vuosia taustalla mieheni työntekoa ja olisin mielelläni ollut mukana hänen tiimissään, mutta tuolloin minulle ei löytynyt sopivaa roolia. Nyt minusta on hienoa olla yrittäjänä mieheni rinnalla, rakentamassa yhteistä menestystarinaamme.